Search
  • helmisaksala

Autiosaaresta uusiin alkuihin – Kolme kysymystä Tuure Kilpeläiselle

Suosikkiyhtye Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani on asetellut rakastettuja rytmikudelmiaan suomalaisen yleisön jalan alle jo vuosikymmenen ajan. Omanlaisensa merkkipaalun yhtye saavutti viime keväänä, kun laulaja-laulunkirjoittaja Tuure Kilpeläisen ja kitaristi Rocka Merilahden säveltämä ja sanoittama Autiosaari vei tanssilavojen soitetuimpana kappaleena ykkössijan Rauli Badding Somerjoen klassikolta Paratiisi. (HS 25.6.2020)


Blogissani on viime syksystä lähtien pohdittu rohkeaa oman äänen käyttämistä ja tarinalla johtamista. Tuure Kilpeläinen on ensimmäinen blogisarjassa puheenvuoron saava taiteilija.


Pakkohan minun oli pyytää Kilpeläiseltä pientä haastattelua: jo siksi, että yritykseni nimi on Autiosaari. Mutta ennen muuta sen vuoksi, että Tuure orkestereineen on luonut ainutlaatuisen musiikillisen konseptin ja oman ladun auraaminen on taatusti kysynyt rohkeutta.


Kiireettömällä nuotilla kysymyksiini vastaileva Tuure kertoo nyt Kaihon Karavaanin synnyttäneestä alkuräjähdyksestä ja siitä, mitä hän ei ottaisi mukaansa autiolle saarelle.





1 Tuure Kilpeläinen, kerro hetkistä tai tilanteista, joissa oman linjan vaatima rohkeus on konkretisoitunut.


”Intentio ei ollut olla osa jotain kaanonia tai muuttamassa yhtään mitään. Ennemmin kaikki lähti innoittumisesta kaihoisan melodisuuden ja rytmin yhdistelmästä, joka saattoi kummuta jostain morna- ja lattarimusiikista sekä Länsi-Afrikan sävyistä. Samasta lähtökohdasta alkoi sitten syntyä suomen kieleen pulppuilevaa asiaa. Se oli sellainen inspiraation räjähdys.”


”Yhtä aikaa räjähdyksen kanssa tuli ajatus, että tässä täytyy olla yhtye – ja sanapari kaihon karavaani kuvasi sitä mielestäni täydellisesti. Muistan sen hetken sohvalla, kun kuuntelin jotain Cesaria Evoraa ja keksin bändin nimen. Seuraavaksi mukaan tuli tsunkka tsunkka -rytmi, sitten nopeassa ajassa hirveä määrä biisejä.”


”Myös oma muusikko- tai lauluntekijäidentiteettini vaihtui tai uudistui. Jos se oli ennen inspiroitunut pohdiskelevasta tai rokkaavastakin singer-songwriter -asiasta, niin se lähde oli käytetty ja kuivunut.”


”Soittajat valikoituivat täyttämään ja täydentämään visiota: oli aivan arvaamatonta, miten paljon Rocka, Jiri, Aarne, Jarno ja Sampo – koko ryhmä – toi siihen sisällön, buustasi ja avarsi sitä.”


”Kun konsepti alussa kohtasi ulkopuolisen maailman, se heti laitettiin johonkin boksiin ja sitten tarjottiin ihmisille: Tässä on iskelmän uudistaja! Se oli minusta kauhean rajoittavaa ja tuntui tyhmältä. Minulla oli jopa ajatus, että idea on ymmärretty ihan väärin. En tykännyt iskelmätermistä.”


”Mutta nykyään iskelmä on lähes kaikki musiikki. Jännä, miten käsite on laajentunut ja tavallaan samalla kokenut inflaation jos kaikki on jotain popiskelmää. Toisaalta ehkä se tarkoittaa, että iskelmä on koko kansan musaa. Se nimittäin oli myös Karavaanin idea: että musiikkimme ei tuntisi karsinoita vaan sitä voisi soittaa missä vain ja kaikille. Musiikki siis tuli sisältäpäin ja jälkeenpäin asettautui johonkin suomimusakenttään.”


Tuuren pohdinnat identiteetistä herättävät paljon ajatuksia. Kaihon Karavaani on mielestäni toiminut piristysruiskeena suomalaisen populaarimusiikin mielenmaisemalle. Eräänlainen koko kansan musiikki on tähän asti kulkenut usein marssimaisen suoraviivaisena ja ollut sanoituksellisilta teemoiltaan korutonta. Osin Karavaanin myötävaikutuksesta, myös rytmisiä vapauksia ottava ja elämää syleilevä musiikki voidaan nyt kokea ymmärrettävänä ja niin sanotusti omana.


Identiteettiin voi siis mahtua monta kerrosta kun vain rohkenemme uudistua. Samalla tavalla tarinat ja käsitteet elävät ajassa, kuten iskelmä-termikin osoittaa.


”Se on juuri niin. Iskelmä on laajentumisensa myötä saanut uutta kaikupohjaa ja uusia merkityksiä. Termi ei enää ole rajoittava, vaan todella lavea.”


”Identiteettikysymys on muutenkin keskeinen. Karavaanissa laitoin itseni riviin yhtyeen laulajaksi, joka on tietynlainen hahmo. Se helpotti turhan itsereflektoivaa omassa kuplassa pyörimistä, vapautti ja rohkaisi: ettei tekemisen tarvitse olla niin hemmetin vakavaa ja tulehtunutta. Olin menossa vähän sellaiseen itsekäpertyneeseen tilaan, mikä ei energeettisesti ollut hyvä musalle. Samalla olin kauhean herkkä sille, mitä minusta ulkoapäin ajatellaan. Jostain oli muodostunut tällainen superegofiilis. Karavaanin kanssa pystyin katsomaan koko systeemiä etäämmältä ja olla osa joukkoa, yhtä jonkun isomman kanssa.”


Mutta onko koskaan pitänyt sisuuntua ja puolustaa omaa tekemisen tyyliä?


”Meillähän oli se ryhmä äkkiä kasassa ja olemme tehneet musiikkia niin selkeästi yhdessä, ettemme ole kauheasti edes ehtineet miettiä, mitä tästä kelataan.”


"Ongelmaa ei ollut, ellei sitä itse muodostanut."

Vastakohdat ovat Tuure Kilpeläisen kädenjäljessä usein läsnä: laulun teksteissä rinta rinnan käyvät levoton tyyneys sekä valon pisarat vasten pimeää, ja yhtyeen konseptissa kohtaavat suomalaisittain poikkeuksellinen rytmivetoisuus ja toisaalta kaihoisat sävelmät.


2 Mikä vastapareissa puhuttelee sinua?


”Juuri nyt eletään jännää vaihetta: olen taas jossain identiteettiristeyksessä vastakkaisten elementtien kanssa. Kuten sanoin, Karavaanin kaihon ja surumielisyyden sekä toisaalta riemun ja ilon yhdistelmä on tuntunut hyvältä ja inspiroivalta. Ajattelen, että vastavoimat ovat aina olemassa, se on se iänaikainen juttu: jin ja jang, valo ja pimeys. Vastapari tekee asian kiinnostavaksi ja lopulta syntyy jonkinlainen harmonia.


"Käytännössä ollaan kuitenkin aina jonnekin päin kallellaan.”

”Jos puhutaan tekstistä, se voi olla arkisella tasolla spesifi ja samalla kurotella henkistä ja epämääräisempää sfääriä. Tämä yhdistelmä on aina kiehtonut.”


”Nyt olen huomannut, että ehkä juuri Autiosaari -biisin ja keikkailun myötä meininki on aika paljon painottunut hulabaloon puolelle. Varsinkin tänä vuonna (2020) kun kaikenlainen biletys pysähtyi, se on saanut minut hätkähtämään. Olemme pitkään olleet bilebändi, joka tulee ja pistää hommat rullaamaan. Sehän on kiitollinen homma sekin, mutta ei tällä hetkellä inspiroi minua kirjoittajana ja lauluntekijänä. Se, että haitarit soivat, jalalla tampataan ja hatut ovat kallellaan, ei vain tunnu läheiseltä. Itseilmaisuni kannalta vastakohtien tasapaino ei juuri nyt ole sillä mallilla kuin toivon.”


”Sisältäpäin tulee jotain uudenlaista. Olen lähtenyt hakemaan tummempia sävyjä. Tämä kaikki on hiipinyt parin vuoden ajan, jo ennen koko koronashowta, ja on jänskää, mihin se johtaa. Pitäisikö pitää koko hommasta vähän taukoa –”


”ja kunnolla sukeltaa johonkin maisemaan, missä ei ole vielä tullut käytyä?”

Kerron Tuurelle, että omassa Autiosaari -yrityksessäni autan yrityksiä ja tekijöitä sanoittamaan ydinjuttunsa, jotta omasta tarinasta erottuu rehellisesti jotakin tavoiteltavaa. Autiosaari voi olla paikka, johon haaksirikkoudutaan, kun on aika pysähtyä miettimään mikä on olennaista. Siksi autiosaari on myös paratiisi, missä horisontti on auki ja suunta selkiytyy.


”Niin! Se on tyhjä tila, jotain muuta kuin paikka missä totutusti hyppelee samojen laatikoiden sisällä ja päällä”, Tuure sanoo.


Tismalleen. On siis aika keventää kuormaa: autiolle saarellehan otetaan mukaan vain ne kaikkein tärkeimmät jutut. Kolmas ja kaikille tuttu kysymykseni Tuurelle kuuluukin:


3 Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle? Millaiset eväät, minkä kyvyn tai ominaisuuden?


”Kun näin abstraktilla tasolla liikutaan, vastaan: tietoisuuden. Vaikka ehkä olisi helpompi sanoa mitä jättäisin pois: rakennetun identiteetin, sellaisen okei olen muusikko ja teen tämmöistä hommaa. Onko se sitten minun identiteettini? Voisin ottaa jonkinlaisen kaukoputken tai kiikarit, joilla näen siitä poispäin.”


”On tietoisuus, jossa tietää olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, josta käsin asiat tapahtuvat. Sitä on niin fiksaantunut ja pitelee kiinni vanhasta, että minä olen tämä, tätähän olen aina tehnyt.”


”Minulla oli Kouvolassa yksi kaveri, jonka kanssa soittelin vähän aikaa bluesia. Kun piti ottaa joku neljäs mollisointu, kaveri ei suostunut, koska bluesissa on vain kolme sointua:”


”Se kaava on niin pyhä, että hän pysyy siinä.”

Nauramme, ja Tuure jatkaa:


”Toki jos kolmea sointua hinkkaa niin löytyyhän niistäkin ulottuvuuksia. Eli mitä ottaisin mukaan? Rohkeutta olla vähän rajattomampi omassa tietoisuuteni tilassa.”

910 views0 comments

©2020 by helmisaksala.com