Search
  • helmisaksala

Mitä kaikkea sinä et ole kirjoittanut?

Kohtaan tämän tästä tekijöitä ja vaikuttajia, jotka kokevat paloa ilmaista itseään kirjoittamalla, mutta eivät tartu kynään. Nämä kiehtovat, erityiset ja aivan tavalliset ihmiset tahtoisivat pohtia jotakin ammattiinsa tai maailmanmenoon liittyvää seikkaa, haastaa ja jakaa ajatuksiaan vaikkapa blogin muodossa, mutta lykkäävät aloittamista.


Kuulostaako tutulta?


Valkoisen paperin kammo lienee tuttu jokaiselle, jota on joskus kohdannut syntymäpäiväkortin, oman henkilöesittelyn tai rakkauskirjeen kirjoittamisen uhka. Tuntuu kuitenkin, että nyt on kyse jostakin vakavammasta.


”Jotenkin en vain löydä sopivaa tulokulmaa.”

”Onko minulla mitään järkevää sanottavaa?”

”En viitsisi pitää meteliä itsestäni.”


Rimakauhu. Missä vaiheessa ajatusten ilmaisemisesta tuli metelin pitämistä? Onko pahempaa tulla kuulluksi vai olla tulematta?


Tule kuulluksi – ole kuulolla


Eihän kirjoittaminen aina helppoa ole. Moni kokee, että takoessaan mustaa valkoiselle pitäisi heti olla jotakin mieltä. Haluan kuitenkin muistuttaa, että kaikkien tyyliin ei sovi olla yhtä huutomerkkiä eikä se välttämättä palvele kirjoittamisen tavoitteitakaan.


Joskus on jopa pätevämpää olla yhtä kysymysmerkkiä. Entä jos herättelisit keskustelua kysymällä lukijoiltasi: mitä sinä voisit kertoa minulle, joka auttaisi minua paremmin ymmärtämään tätä ilmiötä?


Ollaksesi kiinnostava ole kiinnostunut.


Tämä vanha viisaus on ollut ohjenuorani monissa käänteissä, kuten tuottaessani nuorille suunnattuja sisältöjä tulevaisuustalo Sitrassa.


Miksi odotan, että kirjoitat


Kirjoitan sinulle, joka kirjoitat suomeksi. Kirjoitamme maassa, missä suurimmalla osalla on kirjoitustaito ja jokaisella vapaus ilmaista ajatuksiaan. Tämä ei ole itsestäänselvyys.


Ja jos vapauden kaksoissisar on vastuu, ajattelen ilolla, että jokaisella on myös velvollisuus olla juuri se joka on, ja ilmaista kokemuksiaan elämästä, jotta mahdollisimman monenlaiset äänet tulisivat näkyviksi ja osaksi niin sanottua normaalia.


Mikä on sinun tarinasi ja persoonallinen näkökulmasi, jolla voisit virkistää minun arkisia aivoituksiani?



38 views

©2020 by helmisaksala.com