Search
  • helmisaksala

Sanattomia rakkauskirjeitä juurista ja hopeasta – Kolme kysymystä Elle Valkeapäälle

Pohjoisessa saamelaiset yleensä esittelevät itsensä saamelaisella nimellään. ”Saamenkielisessä nimessä kuuluu, mistä suvusta tulee, kenen tyttöjä on niin sanotusti”, kertoo Elle Valkeapää, saamenkieliseltä nimeltään Gová Lásse Lásse Elle.


Jalometalli- ja korukiviartesaani Elle Valkeapää on luonut omintakeisen muotokielensä pohjoisen koivunjuuresta ja hopeasta. Palkitut korut syntyvät Inarissa, missä tekijä itsekin on kasvanut. Elämänsä aikana Elle on asunut myös Helsingissä, opiskellut teollista muotoilua Rovaniemellä, hopeatöitä ja perinteisiä saamenkäsitöitä Inarissa, syventänyt jalometallien käsittelytaitojaan Ruotsissa Högskolan för konst och designissa Göteborgissa sekä Stenebyskolanissa ja opiskellut saamen kieltä ja perinteisiä käsitöitä Kautokeinossa Norjassa.


Tutustuin Elleen 16-vuotiaana, kun matkustimme tapaamaan yhteisiä ystäviämme reggae-festivaalille Saksaan. Sittemmin olen seuraillut ja ihaillut hänen tekemisiään etäältä etelästä käsin.


Viime syksynä olin työmatkalla Lapissa ja otin Elleen yhteyttä. Joimme kahvit Juutuanjoen varressa emmekä edes yrittäneet vaihtaa 20 vuoden kuulumisia reilussa tunnissa. Ostin Elleltä maailman ihanimmat hopeiset korvarenkaat, jotka sivumennen sanoen kokivat pian aivan oman saagansa Helsingin Töölössä (lue tarina Instagramissa @helmisaksala).



Muutamaa viikkoa myöhemmin sain Ellen langan päähän haastattelua varten. Halusin päästä jyvälle, mikä on korujen ja käyttöesineiden salaisuus, jotka viestivät niin paljon pukeutumatta sanoiksi. Oli maadoittavaa palata pohjoisen hitaampaan rytmiin tämän kauneuden koodarin seurassa, vaikka sitten puhelimen välityksellä.


1 Elle, olet sanonut, että kädenjälkesi kautta kerrot rakkausrunoja ja tarinoita juurista. Millaisia viestejä työsi välittävät?


”Perinteistä saamen käsityötä kutsutaan duodjiksi. Duodji on kuitenkin paljon enemmän kuin käsityö. Tietyssä suvussa on tietynlaisia malleja ja värjäämisen tapoja, mutta käsitöissä näkyy myös tekijän oma identiteetti ja persoona. Duodji antaa siis tietyt raamit, joiden sisällä toimitaan, mutta samalla paljon vapautta.”


”Duodjin ydin on siinä, että perinteisesti esine on tehty tietylle ihmiselle rakkaudella. Se on vähän niin kuin rakkauskirje: tekemiseen laittaa niin paljon ajatusta ja aikaa, että”


”se energia tulee lopputulokseen ja luo tietynlaisen siteen tekijän ja saajan välille.”

”Sen takia minullekin on koruja tehdessäni tärkeää tietää, kenelle koru on tulossa. Siitä tulee luonnostaan saajansa näköinen. Mutta teen kyllä koruja myös tietämättä saajaa etukäteen."


"Tunnen, että näin työstä saa itse paljon enemmän kuin jos tekisi sarjatuotantoa. Juuritöitä ei voi tehdäkään tehotuotetusti, koska juuret ensin kaivetaan maasta, sitten niitä kuoritaan ja punotaan. Materiaalin työstämiseen menee aikaa. Olen ajatellutkin, että jos tekisi enemmän, siitä ehkä katoaisi jotain oleellista.”


Elle tekee mieluummin vähän ja käyttää siihen paljon aikaa kuin päinvastoin. Kyllähän se kuulostaa vallankumoukselliselta.


2 Miten työsi ilmentää ja toisaalta haastaa sinua tekijänä?


”Ihmisille pitää aika paljon avata esimerkiksi sitä, että gákti, saamenpuku, ei ole sama kuin suomalaisilla kansallispuku, joka on tietynlainen tietyillä alueilla. Gákti elää ajassa, muuttuu ja on jokaisella erilainen. Jos on häät tai hautajaiset niin tilaisuuteen on eri systeemit ja arkipäivään on eri vaatteet. Nyt on pitkään ollut niin, että gákti on enemmänkin juhlakäytössä.”


”Gáktissa on tietyt suvun ominaisuudet ja suvuillakin määrätyt värit ja sävynsä, ja lisäksi puku ilmentää omaa persoonaa.”


”Minulle pukeutuminen on muutenkin kuin käyntikortti, joka kertoo ihmisille, minkälainen olen.”

”Käsitöissä se on samalla lailla: joku puukko tai risku ei ole vain tietynlainen, vaan tekijänsä näköinen, ja jokaisella tekijällä on erilainen tausta. Sen kuuluukin näkyä lopputuloksessa. Omalla kohdallani oma ääneni näkyy ja kuuluu eniten koruissani, kun taas perinteisissä asusteissa kuuluu minun lisäkseni myös sen ketjun ääni, johon kuulun: mistä olen tullut ja mihin menossa.”


”Minua inspiroi hirveästi keksiä uudenlaista, se on kaikkein hauskinta, suunnittelu ja kokeileminen, miten jutut toimivat. Mutta kun asuin muualla, huomasin, että minusta tuli konservatiivisempi. Duodji on todella sosiaalista, kuin vuoropuhelua ihmisten kesken. Ja kun ympärilläni ei ollutkaan vahvaa kulttuurista ympäristöä ja tukea, aloin miettiä enemmän, onko tässä joku raja minkä yli ei saa mennä, voinko tehdä näin ja noin.”


Monille välimatka omaan sukuun ja kulttuuriin antaa mahdollisuuden ilmaista itseään vapaammin, mutta Ellen kohdalla asia onkin päinvastoin: vuorovaikutus ja resonaatio vain vahvistaa omaa ääntä. Voidakseen luoda villisti hän tarvitsee heijastuspinnan, jonkun, joka ottaa sanattomat viestit vastaan.


”Duodjissa on ne tietyt rajat, joiden sisällä liikutaan ja jotka ihmiset tuntevat. Sitä voi vaikka katsoa jonkun pukeutumisesta, että onko hän naimisissa, onko tuolla poikaystävää tai miltä alueelta sen suku tulee. Sanatonta viestintää on paljon ja kun sitä osaa lukea, pystyy myös kirjoittamaan rakkauskirjeitä niin, että niitä muutkin ymmärtävät.”


Miten kiehtovaa! Henkinen välimatka Helsingistä Inariin on juuri tällä sekunnilla huima, mutta ainoastaan siten, että haluan tietää ja ymmärtää yhä enemmän. Visuaalisilla tarinoilla on myös vakava puolensa.


”Voi ehkä olla vaikea äkkiseltään ymmärtää, miksi vaikka se, että joku on laittanut päälleen gáktin joka ei hänelle kuulu, on niin loukkaavaa. Gákti on kuin toinen iho. Ne ovat niin henkilökohtaisia ne asiat. Jos sanattomia koodeja ei tunne, voi tahtomattaan viestiä jotain sellaista, mikä loukkaa.”


Vuoropuhelu on Ellelle työtä ja identiteettiä määrittävä asia. Duodjiin vaikuttavat tekemisen paikka, kulttuuri ja sosiaalinen ympäristö. Kaikki lähtee siitä, mitä tekee ja kenelle.


”Ja miksi. Elävässä kulttuurissa ajat ja tarpeet muuttuvat koko ajan. Koen saaneeni niin paljon, että minulla on myös vastuu olla yhtenä lenkkinä kulttuurin ketjussa. Perinteitä, joita itse olen saanut oppia, haluan myös siirtää eteenpäin. Ettei ketju katkea.”


3 Mitä kauneus sinulle merkitsee?


”Se on aika filosofinenkin kysymys. Minulla esteettisyys menee neuroosinkin puolelle. Jokainen ihminenhän näkee eri tavalla asiat, eri jutut nousevat esille. Minulla on vahva tarve siihen, että ympäristössä on kaunista.”


”Ehkä sekin on osa saamelaista ajattelutapaa, että kauneuden tulisi näkyä koko elämässä: siinä miten elät, miten kävelet, puhut ja teet asioita – että siinä on sydän mukana.”

”Silläkin on merkitystä, kuka sen polun on sinulle tehnyt siihen pisteeseen, ja että jätät polun sellaiseksi, että siinä on hyvä kulkea myös perässä.”


Voi että. Tähän pysähdyn. Onneksi Ellen kanssa pitkät hiljaisuudet ovat täysiä.


Kiireetön elämäntapa antaa myös mahdollisuuden pysähtyä miettimään, millä asioilla lopulta on merkitystä.


”Kun opiskelin teollista muotoilua, muotoilu itsessään oli kauhean kivaa. Mutta minua ahdisti ajatus siitä, että yritetään luoda sellaisia tarpeita ihmisille, mitä ei oikeasti ole, jotta saataisiin myytyä asioita. Tavaraa on niin paljon, että voisi yrittää hyödyntää sitä mitä meillä jo on. Duodjissa käytetään luonnonmateriaaleja, esineet on valmistettu luontoa rasittamatta ja ne maatuvat. Niin niitä onkin hyvä mieli tehdä.”


”Minulle on tosi tärkeää myös se, että esineet mitä teen, tulevat käyttöön. Kun esine pääsee ihmiselle, jolle se on tarkoitettu, se oikeastaan vasta herää henkiin. Silloin syntyy se yhteys: toinen saa ajatuksesi ja lukee ne, ja se herättää ne tietyt tunteet ja latauksen.”




Tutustu Elle Valkeapään designiin Instagramissa: @elle.valkeapaa


442 views0 comments

©2020 by helmisaksala.com